Tarinoita, tuotoksia ja tunnelmia Boheemilta Verstaalta

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Olisipa Kerran...



                  Satujen Vallankumous


Saduissa on Voimaa. Näin valtakunnallisena Satupäivänä sen voi todeta, jos koskaan. Satujen ikiaikainen, mutta silti aina myös ajankohtainen vetovoima on niin vahva, että se tavoittaa (toivottavasti) paatuneimmankin sydämen.

Sadut ovatkin kokeneet jonkinlaisen Renessanssin - ne on taas löydetty uudelleen, luojan kiitos. Kenties tämä teknologiakeskeinen maailma on synnyttänyt itselleen vastareaktion - todellisen Satujen esiin marssin. Aikuisten ja lasten sadut ovat nyt vahvasti läsnä (uusissa) elokuvissa, ja voisi jopa sanoa, että Sadut ovat jossain määrin tällä hetkellä elokuvateollisuuden lumovoimainen piristysruiske. Satuelokuvat tuovat ja luovat katsojan silmien eteen mielikuvituksellisen ympäristön, upeat hahmot ja kiehtovan tarinan. Katsoja saa matkata satuelokuvien siivin kaukaisiin aikoihin ja erikoisiin paikkoihin omassa nojatuolissaan - mielikuvituksellisiin fantasioihin, joista voi ammentaa voimaa ja rikkautta hektiseen elämäänsä.

Täten Toivotankin Satujen Vallankumouksen Tervetulleeksi ja samalla onnittelen kaikkia Satuja - Satujen avulla maailmasta voi tehdä edes hieman paremman ja mielikuvituksellisemman paikan elää. Uskokaamme siis Satujen ihmeitä tekevään voimaan. Me ainakin täällä SatuWerstaalla uskomme. Siis Onnea kaikki Sadut!






tiistai 13. lokakuuta 2015

Lumoava Järvi





Joka päivä se on erilainen. Aina kuitenkin ihana ja persoonallinen - oikea Luontoäidin Taideteos.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Satu Metsässä





Sadut viihtyvät metsässä ja metsä on läsnä monissa Saduissa. Kun metsä alkaa miltei takapihalta, on ihana sinne hipsiä tutkimaan koloja ja onkaloita, aistimaan metsän syvyyden tunnelmia. Vihreää kultaa ne ovat - sanotaan, siis kaikki joukolla tuota kultaa vaalimaan. 

tiistai 22. syyskuuta 2015

Love Korppoo






Ei ole vain pelkkä klisee että raikas meri-ilma rentouttaa. Sen sai kokea todeksi viikonloppuna ihmeellisellä Korppoon saarella ihastuttavassa seurassa ja kauniista maisemista nauttien. Tässä hieman tunnelmia vaaleanpunaisten linssien läpi tarkasteltuna. Kauniista Korppoosta jäi vahva muistijälki, jonka voimalla jaksaa taas taistella arjen harmautta vastaan pitkään. 

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Lapsuuteni Palatsi

Milavida täyttää ajatukset. Jo pienenä tyttönä rakastuin sen mustavalkoruutulattioihin ja juhlallisiin portaikkoihin ja parvekkeisiin, jotka veivät ajatukset prinsessamaiseen elämään. Kauan tuo palatsi sitten nukkuikin Ruususen unta, kunnes se uljaasti herätettiin taas eloon. Oi noita saleja ja kauniita yksityiskohtia - niissä on sellaista tenhoa, joka vaikuttaa vahvasti vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Puhumattakaan tuon kauniin palatsin traagisesta historiasta. On todellista rikkautta, että ympäristössämme on vielä tuollaisia Milavidan kaltaisia eläviä historiallisia muistomerkkejä.








maanantai 13. heinäkuuta 2015

Vihdoin hää pääs häihin




50-luvun amerikkalainen Kaunotar odotti kaapissa vuosia pääästäkseen Juhlimaan. Nyt se viimein tapahtui kesähäiden muodossa ja ilo oli ylimmillään. Pieniä jännityksen ja epätoivon hetkiä tosin koettiin, kun ei hää meinannutkaan niin vaan mahtua päälle, liekö kaapissa kutistunut...

maanantai 8. kesäkuuta 2015

SatuTädin Talo kutiaa....




Ja sitä pitää Raapia. Välillä lusikalla, välillä hieman terävämmällä. Ja Usein....

tiistai 12. toukokuuta 2015

Yhden Teoksen synty (osa I)




Teoksen synty on usein pitkällinen prosessi, mikäli sen haluaa tehdä alusta loppuun asti itse. Perinteiseen maalauspohjaan tarvitaanaluksi kiilapuut, kangasta ja niittejä - sekä myös ripaus käsityötaitoja. Tällä kertaa pellavaisesta pohjasta tuli niin kaunis, että se saa luvan koristaa olohuoneen tyhjää seinää ihan sellaisenaan - ennen pohjustamista ja maalaamista. Näin siihen on myös samalla hyvä hahmotella tulevaa aihetta ja maalausta mielessään. Ehkä tämä on sitä muodikasta Hidasta Elämää, tai sitten vain hyvin Satumaista...

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Viisauden lähteillä

"Jumala on kirjoittanut jokaiselle tien jota kulkea. Sinun on vain luettava ennusmerkeistä mitä Hän on kirjoittanut sinun varallesi." (Paulo Coelho, Alkemisti)



Viisaita sanoja viisaalta mieheltä. Sanoja, joiden merkitys helposti unohtuu nykypäivän ihmiseltä arjen pyörityksessä. Harva pysähtyy miettimään, mikä oikeasti on se oma elämän tie jota haluaa (ja jota on tarkoitus) kulkea. Itse olen miettinyt tuota monta kertaa elämässäni ja kulkenut myös paljon elämän tieltä sivuun johtavia harhapolkuja. Kuitenkin tuo "elämäntie" on aina seurannut jossain mukana, kaikissa elämän vaiheissa ja käänteissä. En ole kadottanut sitä, vaikka harha-askelia olenkin joutunut välillä astumaan. Elämäntie on kohdallani jotain sellaista, jota ilman en pystyisi elämään tai ainakaan nauttimaan elämästä. Se on jotain sellaista, jonka tukahduttaminen harmittaisi kovasti vanhana Mummona. Minulle tuo Elämäntie on Taide - Sen tekeminen, katsominen ja kokeminen. Tuon seikan ymmärtäminen ja ääneen sanominen on ollut helpottavaa. Tiedän, että kun ravitsen ja ruokin tuota kukkaa elämässäni, ei minun tarvitse vanhanakaan katua, etten koskaan tehnyt elämässäni sellaista, mistä todella nautin. Kannustankin ihmisiä miettimään omaa elämää ja tekemään niitä juttuja, jotka itse kokee tärkeiksi ja merkityksellisiksi. Sillä Elämä voi myös valua sormien välistä kuin hiekan jyväset, ihan huomaamatta... 

lauantai 28. helmikuuta 2015

Talvinen Paradiso Perduto

Ajatus Kadotetusta, hylätystä Paratiisista ei jätä minua rauhaan kaiketi koskaan...Kadotettu Paratiisi on jonkinlainen mielen sopukoihin luomani pakopaikka, joka inspiroi ja kiehtoo mieltäni. Sitä ei kenties ole olemassa lainkaan todellisessa, fyysisessä maailmassa, mutta silti jokin saa minut alati etsimään sen piirteitä ympäröivästä maailmasta. 

Loistava Tulevaisuus -elokuvassa sitä vastoin tuo filosofinen utopia saa mielestäni täydellisen muodon ränsistyneessä Huvilassa ja sitä ympäröivässä Puutarhassa - todellisessa Paradiso Perdutossa. Ohessa kuitenkin pieniä kuvallisia paloja suomalaisesta, Talvisesta Paradiso Perdutosta...





maanantai 2. helmikuuta 2015

Flowers


Ihana Yllätys - Kukkia mahtavilta Naapurin Leideiltä! Kiitos ja Syvä Niiaus!